|
|
Galapagos 7.-14.12.2007
7.12.2007.
Galapagoksella ensimmäiset linnut olivat Darwinin peippoja heti lentoaseman vieressä. Pikkubussilla siirryimme satamaan, jossa pari merileijonaa piti laituria vallassaan. Ensimmäiset laavalokit tervehtivät meitä matkalla laivallemme Golondrina 1.
Iltapäivän retki suuntautui Darwin Bay Beachille. Pitkä hiekkaranta oli alueena, jossa saimme kulkea. Lähinnä merileijonia, matkijoita ja lentäviä suulia.
8.12.2007
Aamu päivällä kävimme Rapidan saarella
Saarelle oli helppo rantautua, matala hiekkaranta, tosin merileijonia piti väistellä. Ensimmäiset yölokit kuvasimme täällä. Kun linnut eivät juuri ihmisistä välittäneet, niin kuvaaminen oli helppoa. Punajalkasuulia oli paljon, tosin vain yksi valkoinen yksilö, muut ruskeita. Aloimme nousun ylös päin kallioille polkua pitkin, tavoitteena isokaktussirkku. Jo alempana sain muutaman kuvan lajista, mutta ylempänä emme saaneet yhtään kuvaa siitÃä. Alas tullessa havaitsin kruunuy&0uml;haikaran kallion kupeessa ja sitähän sitten kuvattiin kunnolla. Rannan tuntumassa oli ensimmäinen laavahaikara, jota oli värinsä puolesta hankala erottaa maastosta. Ensimmäiset läheltä näkemämme fregattilinnut pesivät saarella ja niitäkin kuvattiin ahkerasti. Darwinin peipoista tuli monta kuvaa, mutta lajeista en vieläkään tiedä mitään varmaa. Se isokaktussirkku oli ainoa täällä selvästi tunnettu sirkkulaji

Kuva Rapidan saarelta lahdelle päin.
Iltapäivän kohde oli Bartolomen saari.
Ensin nousu sammuneen tulivuoren kuvatta pitkin huipulle, osa matkaa oli laavahiekka, osa portaita. Ylhäältä hyvät näkymät ympäristö&0uml;n. Ainoat eläimet siellä olivat laavaliskoja. Paluu takaisin veneelle ja siirtyminen hiekkarannalle. Ensin nousimme metsikön läpi saaren toiselle puolelle, jossa my&0uml;s hiekkaranta. Ensin se näytti tyhjältä, mutta olihan siellä merileguaaneja ja rapuja. Niitä sitten kuvattiin, kun joku huomasi galapagosinhiirihaukan. Muutama hyvä lentokuva lajista. Rannan toisessa päässä oli merikilpikonna tulossa rantaan ja olikin jo päässyt osin vedestä ylös, mutta pelästyi meitä ja palasi takaisin mereen.Siirryimme takaisin saaren toiselle puolelle, osa meni snorklaamaan, osa jäi kuvailemaan rannalle. Amerikanmerharkka antoi kuvata itseÃään. Aamulla olimmekin jo perillä Genovesan saaren lähistöllä.
9.12.2007
Aamupäivä Genovesalla Prince Philip's Steps nimisessä paikassa. Tai tarkemmin saareen nousu sieltä. Aikamoista taiturointia, kun kalliohylly oli toista metriä korkealla veden pinnasta, mutta veneen ohjaaja työnsi aallon mukana veneen hyllyn reunalle ja moottoria käyttämällä piti sen paikoillaan. Ensin kamerareppu laivan miehille, jotka odottivat hyllyllä, sitten käsivarresta kiinni ja ylös. Ensimmäiset suulat pyörivät siinä ympärillä ja rannan suuntaisesti lentävät keijut pyörivät ympärillä. Polkua pitkin ylös ja siinä niitä oli, galapacosinnaamiosuulia joka puolella. Onneksi oli 70-200 putki kamerassa, kun lähimmät linnut olivat alle metrin pää¤ssä. Näitä tulikin sitten kuvattua kunnolla. Polkua ylöspäin kulkiessa nähtiin ja kuvattiin ensimmäiset galapacosinkyyhkyt. Matka jatkui ylemmäs saarelle polkua pitkin valkoisten, lehdettömien puiden välistä. Saaren toisella puolella olivat rantakalliot ja polku kulki merkittynä niitä pitkin. Paljon merilintuja lenteli rannan suuntaisesti ja uutena lajina heti suomutropiikkilintu. Samoin havaitsimme ja kuvasimme ensimmäiset galapacosinmatkijat. Niitä näkyikin sen jälkeen lähes joka paikassa ja kuvausinto niiden suhteen hiipui, samoin myöhemmin fregattilintujen. Paras tapaus täällä oli tuttavallinen tapaaminen fregaatilinnun kanssa. Ensin lintu liiteli lähemmäs minua ja Kontturin Harria ja nappasi kiinni Harrin kameran vastavalosuojasta. Harri perääntyi ja lintu tuli minua kohti. Nostin kameran eteen suojaksi, mutta ajattelin, että tuolla nokalla osuu linssiin asti. Siirsin kameran pois ja nostin käden suorana eteeni, sormi ojossa. No lintu nappasi kevyesti sormenpäästä kiinni hetkeksi ja lensi pois. Toiset kuvasivat innoissaan koko tapahtuman. Yhden Loimun Karin ottaman kuvan laitoin tuonne sivuilleni Kuvaaja-osioon. Paluu matka polkua takaisin oli samanlainen kuin meno, tosin vain muutamia kuvia ottaen. Paluu veneille oli hieman hankala. Veden pinta oli laskenut ja hylly missä odotimme oli reilut pari metriä ylempänä. Kumiveneellä onnistui keulan nostaminen niin ulös, että pääsimme veneeseen. Vähän ulommaksi ja veneen vaihto, kumivene palasi hakemaan toisen ryhmän. Siitä sitten palasimme laivalle syömään, kuvia siirtämään ja jotkut siestalle. Ilta päivällä samalle saarelle, mutta helpompaan paikkaan Darwin Baylle. Hiekkaranta, merileijonia rannassa, mangrovea vähän sivummalla. Suurin kuvaus into oli mennyt, mutta tulipahan kuvia täältäkin. Sieltä taas laivalle ja edessä yli yön kestävä matka South Plazan saarelle.
10.12.2007
South Plazan saari on kalteva, toinen puoli matala, toisella puolella jyrkänne. Ensimmäiset maaleguaanit täällä. Jyrkänteen puolella merilintuja paljon. Suomutropiikkilinnut lensivät niin läheltä että 70-200 zoomi piti laittaa 70mm kohtaan. Tropiikkiliitäjiä ja galapacosinkeijuja oli paljon. Molemmat olivat nopeita lentäjiä, mutta kyllä kuviakin saatiin. Samoin ainoat kuvat kaktussirkusta sain täältä, hienosti kaktuksenkukan kimpussa. Kulkureitti nousi rannalta ylös jyrkänteen reunalle, sitä pitkin saaren toiseen päähän ja taas alas kiertäen takaisin.
Iltapäivällä purjehdimme Santa Cruzin Puerto Ayoran kaupunkiin. Siellä ensin pieni kierros, postikorttien lähettämistä ja käynti Charles Darwinin tutkimus asemalle. Isoja kilpikonnia monin paikoin, samoin lukuisa joukko darwininpeippoja. Illalla syönnin jälkeen käväisimme vielä kierroksella ja parissa baarissa oluella, halpaa oli, vain dollarin. Yöllä menimme takaisin laivalle taksiveneellä.
11.12.2007 Aamulla taas kaupunkiin ja suunta vuoristoon Los Gemelosiin.Tihku sateinen ilma ei hyvää luvannut, mutta löysimmehän ainakin tikkasirkun. Paikalla on syvä rotko, jonka reunoja polku kiersi. Piti olla hyvä suopöllö paikka, mutta ensimmäistäkään emme nähneet. Sieltä siirryimme El Catoon, kilpikonnafarmille. Isoja maakilpikonnia pitkin aluetta. Lehmähaikaroita paljon, samoin darwininsirkkuja.
Santa Fe, iltapäivä
Kostea rantautuminen merileijonien sekaan. Kävelyä reitillä kaktusmetsässä kiertäen takaisn rantaan. Rannalla merileijonien kuvaamista, samoin matkijoiden, jotka olivat kiinnostuneet juomapulloista. Enimmäkseen katseltiin merileijonia ja suulien syöksykalastusta
12.12 .2007
Espanola aamu päivällä Punta Suarez. Täällä viimeinkin galapagosinalbatrosseja. Ensin yksi nuori lintu merileijona nuorukaisen seurassa, saaren reunalla useita aikuisia liidellen rinteen suuntaisesti. Paluu matkalla galapagosinhiirihaukka pari kuolleen merileijonan ruumiin kimpussa.
Iltapäivällä Gardner Bay. Sieltä viimein ne pakolliset flamingot. Ja vielä uutena lajina vampyyrimatkija. Kannaksen yli kiivettyämme tulomme saaren toiselle puolelle pieneen poukamaan, jossa ei näyttänyt olevan mitään. No olihan siellä sentään rantaan kuollut rausku, noin metrin mittainen. Samoin löytyi taas kerran galapgosinkyyryhaikara, jota saikin kuvata kunnolla.
13.12..2007
aamupäivällä Floreana Punta Cormorant. Reitti kulki pitkin saarta, alkuun enemmän rannan suuntaisesti kiertäen lopulta saaren keskeltä takaisin. Ensimmäiset juhlapukuiset keisarifregattilinnut liitelivät saaren yllä. Komea näky punainen pussi leuan alla. Kotoistakin näkyi, pulmussirri tepasteli hietikolla. Lähinnä täältä haettiin tuota juhlapukuista keisarifregattilintua ja niitä sentään muutama löytyikin. mutta kun polulta ei saanut poistua, niin kuvaaminen oli hankalaa pusikon takaa. Paikoin oli kasaantunut merileguaaneja lämmittelemään .
iltapäivällä Post Office Bay. Siellä käynti postipaikassa, jossa tynnyri postia varten. Ihmiset laittavat sinne kortteja, toiset ottavat mukaan ja postittavat. Kuvia ei juurikaan tullut kuin postipaikasta. Ylempänä oli merirosvojen luola, mikä ulotuui aika syvälle maan alle. Tikkaiden ja köysien avulla osa meistä kiipesi aivan pohjalle. Eihän siellä ollut muuta kuin vettä. En tiedä olisiko meren pinta sillä tasolla, vai ei

14.12. 2007 aamupäivällä Seymour.
Sinijalkasuulia ja fregattilintuja kahden kilometrin lenkillä.
iltapäivällä Baltra ja lento Quadaquilin kautta Quitoon.
|